11.3.2015 Blogi

Saavutettavuudelle on tilausta – kokemuksia teatterin tekstittämisestä

Viime syksyn aikana minulla oli ilo ja kunnia järjestää teatterin saavutettavuuteen liittyvä kurssi Helsingin yliopiston käännöstieteen opiskelijoille. Kurssin aikana opiskelijat valmistivat kielensisäisen tekstityksen ja kuvailutulkkauksen kahteen ammattiteatterin esitykseen. Kokemus oli opettavainen, ja yksi opetus nousi ylitse muiden: saavutettavuuspalveluille on tarvetta ja kiinnostusta niin teattereiden, käyttäjien kuin tulevien kääntäjien ja tulkkien keskuudessa!

Erilaisten yleisöjen palvelemiseen eli saavutettavuuteen on alettu kiinnittää yhä enemmän huomiota. Suomessa laki velvoittaa suurimpia televisiokanavia tarjoamaan ohjelmiensa seuraamiseen ääni- ja tekstityspalveluita. Teattereiden taas kannattaa tutustua Teatteria kaikille! -oppaaseen, jossa neuvotaan käytännönläheisesti esimerkiksi kuvailutulkatun tai tekstitetyn esityksen järjestämisessä. Tällaisten hankkeiden kautta tieto saavutettavuudesta lisääntyy, ja kun tiedosta siirrytään toimintaan eli saavutettavan esityksen järjestämiseen, muun muassa kuulo- ja näkövammaisten osallistuminen audiovisuaalisen kulttuuriin ja viestintään paranee.

Saavutettavuus sekä kuulovammaisille suunnattu tekstitys ja näkövammaisille suunnattu kuvailutulkkaus kiinnostavat myös kääntäjäkoulutuksessa. Tulevien kääntäjien, tulkkien ja käännösviestinnän ammattilaisten osaamisen laajentamiseksi vedin Helsingin yliopistossa syksyllä 2014 pilottikurssin, jolla audiovisuaalisen kääntämisen opiskelijat saivat tehtäväkseen toteuttaa kielensisäisen tekstityksen ja kuvailutulkkauksen kahteen ammattiteatterin esitykseen. Näin syntyneitä saavutettavia esityksiä tuli seuraamaan oikea yleisö. Koska tätä kurssia esitellään kattavasti yliopiston blogissa, keskityn tässä kirjoituksessa käsittelemään kurssin oppeja teatteriesityksen järjestämisen näkökulmasta.

Ensinnäkin kurssin kaksi ammattiteatteria toivat mukanaan kaksi erilaista mallia tekstitys- ja kuvailutulkkaustyön toteuttamiseen. Toisen teatterin kohdalla käännökset tehtiin valmiiseen ja jo ohjelmistossa olevaan esitykseen, kun taas toisessa oli kyseessä kantaesitys. Molemmissa tapauksissa opiskelijani saivat teattereilta tarvittavan taustamateriaalin, joka vaaditaan laadukkaan käännöksen valmistamiseksi. Kirjallisen materiaalin (pääkirja) lisäksi on olennaista päästä seuraamaan elävää esitystä joko harjoituksissa tai valmiissa esityksessä. Videoitu esitys on myös erinomainen työkalu, koska sen mukaan voi rakentaa käännöskäsikirjoituksen rauhassa ja harjoitella ajastamista eli käännöksen ja esityksen synkronointia.

Sekä tekstitys että kuvailutulkkaus vaativat tekniikkaa ollakseen käytettäviä, ja esityksen tekninen toteutus kannattaakin valmistella ja testata huolellisesti. Tekstityksen saaminen näkyväksi esityksen aikana voidaan toteuttaa eri tavoin, ja tästäkin saimme kurssilla kaksi erilaista kokemusta: käyttäjille henkilökohtaisesti välittyvä älylaitetekstitys ja koko yleisön nähtäville lavasteisiin projisoitu tekstitys. Käyttäjät pitävät henkilökohtaista tekstitystä parempana muun muassa siitä syystä, että käyttäjä voi itse määritellä tekstin koon ja kirkkauden. Projisoitu tekstityskin on hyvä vaihtoehto, mutta tällöin on pidettävä huoli tekstin käyttäjäystävällisyydestä. Tekstin tulee olla riittävän suurta ja sijoitettuna tarpeeksi lähelle lavan tapahtumia sekä tekstitysten vaihtua niin, että ne ehtii lukea esityksen seuraamisen rinnalla. Jos tekstitys toteutetaan lavasteissa, yhteistyö ohjaajan, lavastajan ja valosuunnittelijan kanssa on avainasemassa. Samoin on aivan keskeistä ottaa mukaan tekstityksen suunnitteluun kuulovammainen kokemusasiantuntija, jolloin pystytään paremmin takaamaan kohdeyleisölle miellyttävä ja toimiva katsomiskokemus.

Kuvailutulkkauksen osalta tekniset haasteet liittyvät ennen muuta äänen välittämiseen teatteritilassa. Kuvailutulkkaus välitetään käyttäjille kuulokkeisiin, jolloin – samoin kuin tekstityksen suhteen – miellyttävä ja toimiva käyttäjäkokemus on onnistuneen esityksen a ja o. Näkövammaisen kokemusasiantuntijan näkemykset ovat tarpeen. Tekniikka tulee testata etukäteen kuvailutulkkauspuheen hyvän kuuluvuuden takaamiseksi ja häiriöäänten poissulkemiseksi. Lisäksi on hyvä olla varasuunnitelma, jos tekniikka pettää testauksesta huolimatta… Tällä hetkellä käytössä olevat kuvailutulkkauslaitteet toimivat joko radiotaajuudella tai infrapunayhteydellä, mikä asettaa myös kuvailutulkin paikalle omat vaatimuksensa. Tulkki tarvitsee aina reaaliaikaisen näkö- ja ääniyhteyden lavalle, mutta tässäkin on monia vaihtoehtoja aina tarkkaamossa puhumisesta striimaukseen eli videokuvan suoratoistoon. Teatterit saavat laitteita lainaan kuvailutulkattuihin esityksiinsä sekä opastusta niiden käyttöön pääkaupunkiseudulla Näkövammaisten kulttuuripalvelusta sekä muualla Suomessa aluejärjestöiltä.

Kurssi osoitti, että saavutettavuudella on tilausta. Yhden yhteistyöteatterin sijaan saimme tehdä yhteistyötä kahden teatterin kanssa. Opiskelijoidenkin keskuudessa kurssi oli suosittu, ja opiskelijat olivat erittäin motivoituneita ja tekivät laadukasta käännöstyötä. Mikä tärkeintä, saavutettavat esitykset herättivät myös kohdeyleisön mielenkiinnon, ja tekstityksiä käytti yhteensä noin 30 katsojaa ja kuvailutulkkausta noin 24 katsojaa.

Kurssi saanee jatkoa ensi syksynä. Pilottikurssin kokemusten perusteella tarkoituksena on tehdä siitä entistä toimivampi niin käyttäjien, teattereiden kuin opiskelijoidenkin kannalta. Haluan vielä tässä yhteydessä esittää lämpimät kiitokset kaikille opiskelijoille, yhteistyöteattereille, muille yhteistyökumppaneille sekä tietenkin esityksiä seuranneille käyttäjille!

Maija Hirvonen

Kirjoittaja Maija Hirvonen on filosofian tohtori, jonka vuonna 2014 valmistunut väitöskirja käsitteli elokuvan kuvailutulkkausta. Hirvonen toimii tutkimus- ja opetusavustajana sekä tuntiopettajana Helsingin yliopistossa. Hän on Näkövammaisten kulttuuripalvelu ry:n alaisen kuvailutulkkaustoimikunnan jäsen.