14.9.2017 Teatterialan uutisia

Ehdota Vuoden Teatteria 2018! / Kom med förslag till Årets Teater 2018!

Onko teatterinne erityisen viihtyisä työyhteisö, jossa henkilökunta rakastaa työtään? Oletteko saavuttaneet uusia yleisöryhmiä tai toteuttaneet erityisen onnistuneen ohjelmiston? Onko teatterinne kehittänyt paikallista kulttuurielämää, luonut uudenlaisen toimintamallin tai edistänyt suomalaista näyttämötaidetta muutoin erityisen vaikuttavalla tavalla?

Jos vastaus on kyllä, teatterinne saattaa olla Vuoden teatteri 2018.

Suomen Teatterit ry nostaa vuosittain esille suomalaisen teatterivalion valitsemalla Vuoden Teatteriksi ammattiteatterin, joka on ansioitunut toiminnassaan erityisellä tavalla. Palkintoa on myönnetty vuodesta 1996 lähtien.

Ehdota palkinnon saajaa

Kilpailuun voivat osallistua kaikki suomalaiset ammattiteatterit ja -tanssiryhmät. Ehdotukset palkinnon saajiksi tehdään sähköisen lomakkeen kautta ja teattereita voi ilmoittaa kilpailuun perjantaihin 19.10. saakka.

Ilmoita teatteri mukaan kilpailuun tämän linkin kautta

Valintaperusteluita toivotaan korkeintaan kahden liuskan verran. Perusteluissa on hyvä mainita vähintään kolme keskeistä tekijää, miksi juuri tämä teatteri on erityisen ansioitunut. Kirjallisten perustelujen lisäksi mukaan voi linkata myös teosesittelyitä tai muuta taustamateriaalia valinnan tueksi.

Palkinto jaetaan maailman teatteripäivänä 27.3.2018.

Lisätietoja:
Järjestöasiantuntija Hanna-Reetta Schreck, puh. 09 2511 2150,
hanna-reetta.schreck@suomenteatterit.fi

Kuva: Riihimäen Teatteri, ”Joulu on ihmisen paskinta aikaa”, Kristiina Männikkö

 

Kom med förslag till Årets Teater 2018!

Är er teater en särskilt trivsam arbetsgemenskap där personalen älskar sitt arbete? Har ni nått ut till nya publikgrupper eller förverkligat en lyckad repertoar? Har er teater utvecklat det lokala kulturlivet, skapat en ny verksamhetsmodell eller främjat finländsk scenkonst på något annat betydelsefullt sätt?

Ifall svaret är ja kan er teater vara Årets teater 2018.

Suomen Teatterit ry – Finlands Teatrar rf lyfter årligen fram den finländska teaterns toppar genom att utse en särdeles meriterad teater till Årets Teater. Utmärkelsen har beviljats sedan år 1996.

Föreslå prismottagare

Alla finländska professionella teatrar och dansgrupper kan delta i tävlingen. Förslagen ska göras genom att fylla i ett elektroniskt formulär senast fredagen den 19.10.2017.

Anmäl er teater via denna länk

Prismotiveringarna ska helst rymmas på två sidor. I motiveringarna är det bra att nämna minst tre centrala faktorer som belyser varför just denna teater är särdeles meriterad. Vid sidan om de skriftliga motiveringarna kan man bifoga länkar till verkpresentationer eller annat bakgrundsmaterial, som stöd för att just denna teater är värd priset.

Priset överräcks på den internationella teaterdagen 27.3.2018.

Tilläggsinformation:
Organisationssakkunnig Hanna-Reetta Schreck, puh. 09 2511 2150,
hanna-reetta.schreck@suomenteatterit.fi

Bild: Riihimäen Teatteri, ”Joulu on ihmisen paskinta aikaa”, Kristiina Männikkö