12.10.2017 Blogi

Miten teatterialan työehtosopimuksia tulisi muuttaa nyt ja tulevaisuudessa

Taas on koittanut se monenlaisia odotuksia herättelevä aika työehtosopimuskausien kierrossa, jolloin valmistaudumme seuraavaan neuvottelukierrokseen. Ai että. Kukapa ei odottaisi innolla kymmeniä tunteja neuvottelupöytien ääressä, tolkutonta määrää valmistelua, ja lopulta joidenkin neuvottelutulosten saavuttamiseksi välttämättömien kompromissien myötä toteutumatta jäävien hyvien uudistusesitysten siirtämistä jälleen odottamaan seuraavaa mahdollisuutta ”sitten joskus”.

Olen istunut näissä neuvottelupöydissä runsaat kymmenen vuotta ja saanut olla todistamassa niin kurkku suorana huutamista kuin hyvin rakentavaa keskustelua ja aitoa pyrkimystä kehittää alan käytäntöjä tarkoitustaan eli ammattimaisen teatteritaiteen mahdollistamista parhaalla mahdollisella tavalla palvelevaksi. Kaikelle on varmasti ollut oma paikkansa ja tarkoituksensa. Teatterialan pelisäännöt ovat tehneet monta harppausta nykyaikaisempaan suuntaan siitä missä oltiin vuonna 2006 tullessani alalle töihin.

Haasteena teatterialan TES-prosessissa, niin kuin kaikessa työmarkkinakeskustelussa, on kahden toisistaan jossain määrin poikkeavan näkökulman yhdistäminen. Siinä missä teatteripalvelun tuottajan näkökulma on pyrkiä tuottamaan kulttuuripalveluja yleisölle ammattimaisesti, kustannustehokkaasti ja sillä tavalla joustavasti, että kunkin tuotannon tarpeisiin saadaan aina käyttöön tarvittava työvoima ja esityksiä voidaan järjestää joustavasti silloin kun yleisö pääsee paikalle, ovat alalla työskentelevien ammattilaisten tavoitteena samat asiat, kuitenkin niin, että työntekijä saa erilaisten työsuhdemuotojen viidakosta kerättyä riittävän ansion ja pystyy suunnittelemaan alan erikoiset työajat huomioiden muutakin elämää kuin teatterilla vietetyt työtunnit.

Olen erinomaisen tietoinen siitä, että nykyinen teatterialan työehtosopimusten sääntelykokonaisuus ei ole ainoa mahdollinen tapa koota edellä mainitut intressit yhteen alan yhteisinä pelisääntöinä. Kun asiaa todella pysähtyy ajattelemaan ja pilkkoo kokonaisuuden pieniin osasiin, joita säätelevät sadat pykälät alan nykyisissä TES-kirjoissa, ymmärtää nopeasti, että teatterialan työehdoilla sovituista asioista on mahdollista säätää mielikuvituksellisen monenlaisella tavalla. Inhimillistä toimintaa säätelee kuitenkin yleensä huomattavassa määrin tottumus ja haluttomuus suuriin äkillisiin muutoksiin.

Lääkkeeksi jäykkinä pidettyihin TES-sääntöihin esitetään kuitenkin aika ajoin nykyisten sopimuskirjojen repimistä kappaleiksi ja koko työehtojen kokonaisuuden kirjoittamista alusta alkaen uusiksi. Tällaiseen pohdintaan liittyen on aina hyvä muistuttaa, että työehtosopimuksettomassa tilassakin yllättävän suuri osa nykyistä toimintaa ohjaavista säännöistä olisi edelleen voimassa. Työsopimusten muotoja, ehtoja, lopettamista ja ketjuttamista koskevat rajoitukset johtuvat suurelta osin suoraan pakottavasta työlainsäädännöstä. Samoin on tilanne mm. työaikojen rajoituksia, ylityön korvaamista, työaikojen suunnittelua ja seuraamista, viikkolepoa ja vuosilomia koskevien sääntöjen osalta. Monesta asiasta on mahdollista sopia paikallisesti toisin, mutta se on mahdollista nykyistenkin TES-kokonaisuuksien puitteissa. Tätä mahdollisuutta erilaisiin paikallisiin joustoihin tutkitaan ehkä hiukan vähemmän kuin saattaisi olla kannattavaa.

Työehtosopimuksilla sovitaan tyypillisesti alakohtaisista poikkeuksista lain perussääntöihin, ja aikojen saatossa myös erilaisista etuisuuksista, jotka takaavat työehtosopimuksen piirissä työskenteleville työntekijöille lainsäädännön edellyttämää minimitasoa paremmat työehdot. Teatterialalla tällaisia TES-etuja ovat vaikkapa erilaiset lisät, jotka joillakin työntekijäryhmillä muodostavat suhteellisen merkittävänkin osan matalapalkka-alan toimeentulosta, tai sitovaa työaikojen suunnittelua koskevat ehdot, joilla turvataan työntekijöiden vapaa-ajan suunnittelua alalla, jossa suuri osa työstä tehdään ns. normaalista virka-ajasta poikkeavina aikoina ja useissa ammateissa kuutena päivänä viikossa vilkkaimpana osana teatterialan kalenterivuotta.

Inhimillisesti ajatellen on erinomaisen ymmärrettävää, ettei kukaan halua neuvotella heikennyksiä erilaisiin TES-tasolla turvattuihin etuihin, ellei muutoksille ole esittää erittäin hyviä perusteluja. Siksi ammattiliitot pitävät palkkaukseen ja työaikoihin liittyvistä työntekijän ansiota ja asemaa turvaavista säännöistä tiukasti kiinni. Norjalainen, laillani työnantajapuolella työskentelevä kollegani totesi tänään eräässä kokouksessa osuvasti, että vahvat ammattiliitot ovat toimivan nykyaikaisen työmarkkinamekanismin perusedellytys. Tässä hän on aivan oikeassa. Esittävän taiteen alalla lähes kaikki tuotos synnytetään ihmisten toimesta. Järkevät, nykyaikaiset työehdot turvaavat näiden ihmisten jaksamisen työssään.

Tälle kierrokselle tultaessa teatterialalla kannetaan huolta mm. näyttelijöiden työllistymisestä, joka viimeisimpien tilastojen perusteella on niin vakituisissa kuin tilapäisissä työsuhteissa pitkäaikaisissa pohjalukemissaan. Lukuisat VOS-teattereihin kohdistuneet säästöt tietenkin purevat, mutta nykytilanteessa täytyy jo kysyä, voisiko asiaan vaikuttaa myös muutoin kuin lisärahalla. Tarvitaanko nykyaikaisessa teatterityömarkkinassa todella sääntöä, joka sitoo määräaikaiset, kuukausipalkkaiset työsuhteet tiukasti vuoden kestoon? Vähälle käytölle jäänyt kk-palkkainen freelancer-sopimus on ollut huono ja vähälle käytölle jäänyt vastaus tähän ongelmaan. Tai vaikuttaisiko näyttelijä-freelancerin esityskorvauksen ja harjoituskorvauksen suhdetta koskevan säännön vapauttaminen teatterin mahdollisuuksiin palkata tuotantoihin nykyistä enemmän työvoimaa? Tällaisia asioita koskevia sääntöjä tuskin voidaan pitää ns. saavutettuina etuina, joka helpottaa asiasta keskustelua, ja ne ovat sääntöjä, joista on mahdollista säädellä mielikuvituksellisen monella eri tavalla.

Toinen asia, joka allekirjoittanutta neuvottelukierroksen aattona mietityttää, on kysymys, jota on pohdittu muutamaan kertaan alan rahoitusta uudistavassa VOS-työryhmässä. Kysymys on yksinkertaisesti tästä: taidelaitosten kannattaa esittää tuotantoja silloin, kun yleisö pääsee niihin paikalle. Näin onkin siltä osin kuin valtaosa esittävän taiteen esitystoiminnasta sijoittuu arki-iltoihin ja lauantaille. Mutta entä sunnuntai? Saako tästä edes puhua? Lainsäädännön mukaan vastaus on: kyllä saa. Työehtosopimuksin on itse asiassa mahdollista sopia toisin sunnuntaille presumoidusta 100 % korvauksesta, kunhan työntekijöiden viikkolepo turvataan muulla, työehtosopimuksin turvatulla tavalla. Vaikka asia ei liitykään suoraan rahoituslakiin, se liittyy alan tuottavuuteen ja yleisöjen palvelemiseen.

Ymmärrettävästi millä tahansa muutoksella teatterialan työehtosopimuskokonaisuuteen sunnuntaille kohdistettua pyhäkorvausta koskevilta osin olisi valtava vaikutus alan dynamiikkaan. Arvioitavaksi ei tulisi ainoastaan sunnuntaikorvauksesta sopiminen toisin vaan mahdollisen uuden säännön vaikutus myös lauantai-iltojen aattoiltalisä-korvaukseen. Miten muutos asiassa vaikuttaisi esitystoimintaan sidotun työvoiman elämänhallintaan ja perhe-elämän suunnitteluun? Ja mikä olisi riittävä ja oikeudenmukainen kompensaatio muutoksesta, joka yleisöjen näkökulmasta kiistatta saattaisi esittävän taiteen palvelut nykyistä monipuolisempina aikoina saataville?

Näistä ja monista, monista muista aiheista keskustellaan teatterialan neuvottelupöydissä seuraavan runsaan kolmen kuukauden ajan. Jotkin asiat tulevat muuttumaan, monet pysyvät varmasti ennallaan. Uskaltaudun nyt kuitenkin ennustamaan, että melkoisen määrän neuvottelutunteja jälkeen meillä on jälleen yhden sopimuskauden edestä voimassa astetta nykyaikaisemmat teatteritaiteen tekemistä palvelevat alan yhteiset työehdot.

  • Tommi Saarikivi, toiminnanjohtaja

 

Tallenna

Tallenna