9.4.2021 Teatterialan uutisia,Stefin uutisia

Suomen Teatterit ry hakee toimitusjohtajaa

Suomen Teatterit ry hakee uutta toimitusjohtajaa 1.8.2021 alkaen nykyisen johtajamme Tommi Saarikiven siirtyessä uusiin tehtäviin.

Suomen Teatterit ry on kotimaisen näyttämötaiteen työnantajia laajasti edustava edunvalvonta- ja työmarkkinajärjestö, jonka tehtävä on edistää ammattiteatterikentän toimintaedellytyksiä osallistumalla alan ja laajemmin koko kulttuurin ja taiteen sektorin vaikuttamistyöhön.

Järjestön toimitusjohtajan keskeinen vastuutehtävä on ammattiteatterikentän riittävien taloudellisten toimintaresurssien ja alan vaikuttavuuden varmistaminen nyt ja tulevaisuudessa. Edunvalvontatehtävän lisäksi toimitusjohtajan tehtäviin kuuluu järjestön toiminnan ja talouden suunnittelu sekä johtaminen, järjestön hallituksen päätöksenteon valmistelu ja organisaation esihenkilönä toimiminen.

Tarjoamme kulttuuripolitiikan ja talouden osaajalle erinomaisen mahdollisuuden päästä johtamaan keskeistä kulttuurisektorin edunvalvonta- ja palveluorganisaatiota, jolla on laajat verkostot kotimaassa ja kansainvälisesti.

Tehtävään valittavalta edellytetään korkeakoulututkintoa ja vähintään kohtuullista ruotsin ja englannin kielen taitoa. Kokemus johtamistehtävistä ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta sekä osaaminen juridiikan ja taloushallinnon alueella lasketaan hakijalle eduksi. Hakijoilta ei edellytetä taidealojen työkokemusta, mutta sektorin tuntemus on tehtävässä hyödyksi.

Toimitilamme sijaitsevat Helsingin Kampissa, osana neljän kulttuurijärjestön kesken jaettua yhteistä tilaa. Tehtävän hoitamista tukee tiivis, lämminhenkinen ja osaava työyhteisö.

Hakemukset pyydetään toimittamaan CV:n ja palkkatoiveen kanssa 21.4.2021 mennessä osoitteeseen: rekry@suomenteatterit.fi.

Tiedustelut tehtävään liittyen:

Tj Tommi Saarikivi
tommi.saarikivi@suomenteatterit.fi
040 153 1415
(Soittoaika 15.4. klo 13-15)

Hallituksen pj Maija Perho
050 443 0805
(Soittoaika 14.4. klo 15-17)