14.1.2022 Lausunnot ja kannanotot

Esittävän taiteen alan taloudelliset menetykset jälleen jopa 22 miljoonaa euroa, alan freelancerit menettävät tuloja 17 miljoonaa euroa

Esittävän taiteen alan toimintaa on jälleen koronan vuoksi merkittävästi rajoitettu. Teatterin, tanssin, sirkuksen ja musiikin alan organisaatiot ja freelancerit ovat jo pian kahden vuoden ajan joutuneet sopeuttamaan toimintaansa poikkeusoloihin ja tulevaisuus näyttää edelleen sumuiselta. Esittävän taiteen alan järjestöt laativat yhteisen kannanoton, jossa vaaditaan alalle taloudellista tukea nopeasti ja riittävästi.

Valtio on tukenut alaamme pandemian aikana tukipaketeilla, joiden ansiosta esittävän taiteen organisaatiot, esimerkiksi teatterit ja orkesterit, ovat pysyneet pystyssä läpi poikkeusajan. Myös freelancereille on saatu tukea, ja esittävän taiteen ala on kiitollinen saadusta taloudellisesta tuesta. Nyt sitä tarvitaan kuitenkin jälleen.

Taloudellista tukea tarvitsevat kaikki esittävän taiteen ammattilaiset, joiden työskentelyyn ja ansioihin yleisötilaisuuksien kieltäminen ja rajoitukset jälleen vaikuttavat. Esittävän taiteen tuki tulee rahoittaa lisätalousarviolla, eikä se saa olla pois muusta kulttuuriin varatusta rahoituksesta.

Esittävän taiteen alan freelancereiden menetykset jopa 17 miljoonaa euroa

Nykyinen sulkutila aiheuttaa valtakunnallisesti esittävän taiteen freelancereille hyvin huomattavat menetykset. Jokainen viikko lisää rajoituksia lisää myös menetysten määrää. Musiikin ja muiden esittävien taiteiden freelancereiden menetykset ovat arviolta jopa 17 miljoonaa euroa, jos rajoitukset jatkuvat helmikuun 2022 loppuun.

Seuraavan tukipaketin aikataulun on oltava nopea, jotta ihmisten taloudellista hätätilaa voidaan helpottaa heti. Menetysten kokoluokkaa vastaava taloudellinen tuki tulee ohjata esittävän taiteen alan freelancereille, joille yleisötilaisuuksiin kohdistuvat rajoitukset ovat aiheuttaneet menetyksiä.

Esittävän taiteen alan organisaatioiden menetykset 22 miljoonaa euroa

Nykyinen sulkutila aiheuttaa valtakunnallisesti teatterin, tanssin, sirkuksen ja musiikin alan yhteisöille noin 22 miljoonan euron tulonmenetykset, jos sulkutila jatkuu helmikuun 2022 loppuun. Summa sisältää arviot valtionosuusteattereiden, -orkestereiden, harkinnanvaraista avustusta saavien esittävän taiteen vapaan kentän yhteisöjen sekä Suomen Kansallisteatterin ja Suomen Kansallisoopperan ja -baletin tulonmenetyksistä. Myös organisaatioiden menetykset kasvavat sitä suuremmiksi, mitä kauemmin rajoitukset jatkuvat.

Esittävän taiteen organisaatioiden tuessa tulee huomioida sekä sulkutilan aikainen tulonmenetys että toimintaan haitallisesti vaikuttava epävarmuus ja sen heijastuminen koko esityskauden lipunmyyntiin ja muuhun tulonhankintaan.

On epäselvää, kuinka kauan nykyiset rajoitukset vielä jatkuvat ja milloin esitykset, konsertit ja tapahtumat ovat mahdollisia ja millä tavalla. Taloudellista tukea tarvitaan nyt ja riittävästi. Jo muutaman viikon rajoitukset ovat vaikuttaneet haitallisesti koko kevään myyntiin ja jälleen kerran yleisön luottamukseen palata takaisin taiteen äärelle. Tappioita ei synny vain rajoitusten aikana, vaan pandemian vaikutukset sekä organisaatioiden että yksittäisten työntekijöiden talouteen ovat paljon pidempikestoisia.

Esittävän taiteen alan tulonmenetykset perustuvat Suomen Teatterit ry:n, Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n ja Teatterikeskus ry:n sekä Music Finlandin kokoamiin tietoihin.

Ställningstagande 14.1.2022

 

Esittävän taiteen alan puolesta,

Suomen Teatterit ry
Suomen Sinfoniaorkesterit ry
Teatterikeskus ry
Suomen Näyttelijäliitto
Muusikkojen Liitto
Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto Teme

***

Lisätietoja:

Kaisa Paavolainen, toimitusjohtaja
Suomen Teatterit ry
p. 040 518 0698

Antti Timonen, puheenjohtaja
Suomen Näyttelijäliitto
p. 040 515 6336

 

Kuva: CHUTTERSNAP / Unsplash