4.9.2024 Tiedotteet,Lausunnot ja kannanotot
Budjettiriihen päätökset haavoittavat teatterikenttää

Budjettiriihessä päätetyt kulttuurirahoituksen leikkaukset olivat maltillisempia kuin aiemmin esitettiin, mutta ne aiheuttavat silti huomattavaa vahinkoa teatterin, tanssin ja sirkuksen alalle.
Hallituksen budjettiriihessä päätettiin, että opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalaan kohdistuu 60 miljoonan euron leikkaukset, josta taiteen ja kulttuurin rahoitukseen kohdistuu 17,4 miljoonaa. Leikkaukset jakautuvat esittävän taiteen ja museoiden valtionosuuksiin, joista leikataan 10,8 miljoonaa, ja taiteen ja kulttuurin edistämisen valtionavustuksiin, joista leikataan 6,5 miljoonaa euroa. Valtionosuusrahoitukseen näyttää siis kohdistuvan kokonaisuudessaan noin 7 % leikkaus. Tarkemmin sopeutuksista päätetään tulevien viikkojen aikana.
Vaikka päätetyt leikkaukset ovat vähemmän kuin valtiovarainministeriön esityksessä, on summa silti huomattavan suuri, sillä taiteen ja kulttuurin rahoitus on alle prosentin valtion budjetista.
– Jokaisella yksittäisellä miljoonalla on valtava merkitys kulttuurin kentällä. Nämäkin leikkaukset vaikuttavat suoraan esimerkiksi lippujen hintoihin ja teattereiden mahdollisuuksiin työllistää, Suomen Teatterit ry:n toimitusjohtaja Kaisa Paavolainen sanoo.
Vuoden 2025 leikkaukset ovat kuitenkin vasta alkua: hallitus on kaavaillut mittavia leikkauksia myös vuodelle 2026. Lisäksi tammikuussa teatterilippujen arvonlisäverokanta on korottumassa jopa neljä prosenttiyksikköä.
– Leikkaukset ja samaan aikaan tehtävä veronkorotus ovat kova isku teattereiden taloudelle, joka yhä toipuu koronakriisistä. On todennäköistä, että alkuvuodesta nähdään jo ensimmäinen lomautusaalto ja uhkana on edelleen, että jotkut teatterit joutuvat lopettamaan toimintansa kokonaan, Paavolainen sanoo.
Budjettiriihen yksittäinen päätös pienentää leikkaussummaa ei siis ratkaise teatterin, tanssin ja sirkuksen alan huolta tulevaisuudesta. Rahoitusleikkaukset ja kustannustason nousu haavoittavat vakavasti suomalaista kulttuurielämää.
– Nämä leikkaukset eivät tuo säästöjä valtiontalouteen, vaan lisäävät esimerkiksi alan työttömyyttä. Toivomme, että budjetin eduskuntakäsittelyssä kulttuurin merkitys huomioidaan ja leikkauksista luovutaan, Paavolainen sanoo.
Suomen Teatterit ry: Leikkaukset uhkaavat ajaa alas suomalaisen teatterin
Suomen Teatterit ry:n lausunto hallituksen esityksestä arvonlisäverolain muuttamisesta
Opetus- ja kulttuuriministeriö: Budjettiriihestä päätöksiä opetus- ja kulttuuriministeriöön kohdistuvista säästöistä
Lisätietoja
Kaisa Paavolainen, toimitusjohtaja
Suomen Teatterit ry
p. 040 518 0698