19.11.2024 Stefin uutisia
Sean Ricks valitsee Vuoden Teatteri 2025 -palkinnon voittajan – “Ilman vahvaa teatterikulttuuria yhteiskuntamme ei ole yhtä vahva ja sivistynyt”

Vuoden Teatteri 2025 -palkinnon voittajan valitsee toimittaja Sean Ricks. Voittajaa etsiessään hän keskittyy erityisesti siihen, kuinka teatterit toimivat omissa toimintaympäristöissään ja siihen, miten rohkeasti teatterit herättävät keskustelua.
Suomen Teatterit ry on jakanut Vuoden Teatteri -palkintoa jo lähes 30 vuoden ajan. Palkinto myönnetään kotimaiselle esittävän taiteen organisaatiolle, jonka toiminta on vakiintunutta ja ympärivuotista. Ehdotuksia Vuoden Teatteri 2025 -palkinnon saajiksi tuli 23, joista palkintoraati valitsee finalistit.
Finalistien joukosta voittajan päättää Ylen toimittaja Sean Ricks. Palkintoraati toivoi valitsijaksi henkilöä, joka ymmärtää yhteiskunnan muutoksia ja muutosten merkityksiä organisaatioille. Ajankohtaistoimittajana työskentelevä Ricks oli selvä valinta.
– Esittävän taiteen organisaatioiden on oltava rohkeita, mutta ei ikinä mielisteleviä. Niiden on uskallettava tutkia yhteiskunnan syviä muutoksia harkiten, uskaliaasti ja syvällä inhimillisyydellä, Ricks sanoo.
Hän kuvaa, että tämän ajan suurimmat muutokset liittyvät yhteiskunnan eriarvoistumiseen, ilmastonmuutokseen, polarisaatioon ja eristäytymiseen.
– Minusta yksinäisyys ja irtaantuneisuus ovat myös vakavia ongelmia, jossa teatteri voi kutsua ihmisiä takaisin yhteen.
Teatteri haastaa vaikeisiin kysymyksiin
Yhteiskunta on muuttunut nopeaa tahtia. Ricksin mielestä teknologisen murroksen myötä yhteiskunta on muuttunut liian äkkipikaiseksi.
– Teattereilta toivon kykyä reagoida ennen kaikkea ajatuksella ja sydämen sivistyksellä, vailla pelkoa.
Esittävän taiteiden alalla on oleellinen paikka yhteiskunnassa. Ricks kuvaa taidekenttää yhteiskunnan peiliksi ja moraaliksi.
– Se haastaa suhdettamme minuutemme, toisiimme ja ympäröivään maailmaan ja pakottaa meitä kysymään vaikeita kysymyksiä.
Teatterin rooli ei kuitenkaan jää pelkästään negatiivissävytteiseksi. Teatteri ja esittävät taiteet kokoavat ihmisiä yhteen ja tarjoavat perustavanlaatuista parantavaa voimaa.
– Ilman vahvaa teatterikulttuuria yhteiskuntamme ei ole yhtä vahva, sivistynyt ja reflektoiva, Ricks sanoo.
Rakkaus teatteriin syttyi jo lapsuudessa
Ricks kuvaa omaa suhdettaan teatteriin ”intohimoiseksi ja nälkäiseksi”. Kiireisen arjen keskellä teatterikäynnit eivät tapahdu niin usein kuin hän toivoisi, mutta teatteri pysyy läsnä ajatuksissa.
– Teatteri on aina ollut minulle ainutlaatuinen hiljentymisen, yhdessäolon ja keskittymisen paikka.
Suhde teatteriin on syntynyt jo varhain. Koulun kanssa nähty Astrid Lindgrenin Veljeni, Leijonamieli jätti nuoreen Ricksiin syvän jäljen.
–Uskon, että se oli se hetki, kun rakastuin teatteriin.
Myöhemmin nähdyt Eeva-Liisa Mannerin Poltettu oranssi ja Krista Kososen tähdittämä versio Anna Kareninasta jäivät elävästi mieleen.
– Ne puhuttelivat sieluani.
Valintaan vaikuttavat yhteisöllisyys ja rohkeus puhutella
Vuoden Teatteri -palkinnon kriteereissä mainitaan muun muassa toimiminen vastuullisena työyhteisönä, yleisösuhteen kehittäminen, merkittävänä tekijänä toimintaympäristössään toimiminen ja kehittämisteot. Palkinnon valitsija saa itse päättää, mitä hän painottaa valinnassaan.
– Teatteri on yhteen tuova voima ja sitä kautta yhteisöllisyyttä luova yhteiskunnallinen voima. Kiinnitän huomiota siihen, miten teatteri ottaa huomioon oman toimintaympäristönsä ja aktiivisesti pyrkii vahvistamaan sitä, Ricks kertoo.
Pelkästään toimintaympäristön tarkkailuun valinta ei kuitenkaan perustu.
– Kiinnitän huomiota myös teatterin rohkeuteen herättää keskustelua vaikeistakin asioista. Siihen tarvitaan vahva työyhteisö ja tinkimätöntä luottamusta tekijöiden kesken. Hyvässä organisaatiossa on näkemystä, luottamusta ja avoimuutta.
Vuoden Teatteri 2025 -palkinto jaetaan Thalia-juhlassa maaliskuussa 2025.
Lue lisää Vuoden Teatteri -palkinnosta.