24.3.2025 Tiedotteet,Teatterialan uutisia

& Espoon teatteri on Vuoden Teatteri 2025

Suomen Teatterit ry:n myöntämä Vuoden Teatteri -tunnustuspalkinto jaettiin teatterialan Thalia-juhlassa Ryhmäteatterilla 24.3. Palkinto myönnettiin & Espoon teatterille ja sen jakoi journalisti ja dokumentaristi Sean Ricks. & teki historiaa olemalla ensimmäinen teatteri, joka palkittiin toistamiseen Vuoden Teatterina.

Suomen Teatterit ry:n jakaman Vuoden Teatteri -palkinnon sai tänä vuonna esittävän taiteen rohkea ja kansainvälinen kohtaamispaikka & Espoon teatteri. Vuoden Teatteri 2025 -kilpailun muiksi finalisteiksi ylsivät moniäänisten tarinoiden kesyttämätön porilainen Rakastajat-teatteri ja monen pienemmän tanssialan toimijan valtakunnallinen yhteenliittymä Tanssin aluekeskusverkosto.

Finalisteista voittajan valitsi journalisti ja dokumentaristi Sean Ricks. Ricks oli hyvin otettu tästä kunniatehtävästä ja kertoi nauttineensa jokaiseen finalistiin tutustumisesta. Hän teki useita haastatteluja, luki taustamateriaaleja sekä kävi katsomassa esityksiä. Valintaa hän kuvaili äärimmäisen vaikeaksi, mutta lopulta yksi teatteri ja sen muodostama kokonaisuus nousi hieman ylitse muiden. Ricks perustelee valintaansa näin:

”& Espoon teatteri on sitä, mitä se väittää olevansa: Suomen kansainvälisin teatteri. Se on toiminnallaan, rakenteellaan ja ohjelmistollaan uskaltanut haastaa sitä, mitä teatteri saa olla.

& Espoon teatteri tuo maailmalta rohkeita, haastavia, voimakkaita tunteita ja keskustelua herättäviä teoksia. Kansainvälisyys ei kuitenkaan ole tarkoittanut suomalaisuuden unohtamista, päinvastoin. Teatteri ei tyydy ainoastaan tuomaan maailmalta vaikutteita, se myös vie suomalaista teatteria ja tekijöitä maailmalle. Se edistää toiminnallaan eri kulttuurien välistä vuorovaikutusta. & Espoon teatteri on omalla esimerkillään voimannäyte ja unelma juuri siitä, miltä kokoaan suurempi Suomi voi tulevaisuudessa olla: sisukas, utelias ja erilaisista maailmoista kiinnostunut.

Teatterin on uskallettava olla asioista mieltä. Sen on tuotava ihmisiä yhteen, ravisuttava kaikenlaisia asenteita ja herätettävä keskustelua, kuitenkaan saarnaamatta yleisölleen. & Espoon teatteri tekee juuri sitä, mielistelemättä ketään. Teatteri ei epäröi ottaa yhteiskunnallisen keskustelijan viittaa harteilleen. & Espoon teatteri edistää toiminnallaan sitä, mitä teatterin ja ylipäätään taiteen tulisi olla: yhteiskunnan sydän ja terävä omatunto.

& Espoon teatteri on myös ennakkoluulottomasti uudistanut itseään. Se on elävä organisaatio, joka muuttuu ja kehittyy tässä ajassa, se ei lepää laakereillaan. Teatteri panostaa uudenlaisen ilmaisun lisäksi sellaisten yleisöjen tavoittamiseen, jotka ovat vaikeasti tavoitettavissa – antamatta kuitenkaan liikoja myönnytyksiä taiteellisen ilmaisunsa kanssa.

Teatteri herättää kutkuttavan kysymyksen: mitähän siellä seuraavaksi keksitään?”

Espoon teatteri on perustettu vuonna 1988. & Espoon teatteri on kotikaupunkinsa ainoa aikuisille tarkoitettu ja Suomen kentällä eniten kansainvälisiä teoksia esittävä teatteri. Ohjelmistossa on vuosittain noin 20 erilaista esitystä. & tekee kulttuurin kentällä aloitteellista ja laaja-alaista yhteistyötä ja teatteri tunnetaankin kohtaamispaikkana ja moniarvoisen yhteiskunnan puolestapuhujana. Menestystekijöikseen teatteri listaa näkyvyyden, erottumisen ja läsnäolon, ja &:ssä uskotaankin, että olemalla omanlainen ja erilainen he voivat olla vertailukohtana ja esimerkkinä muille.

&:n toimitusjohtaja Matilda von Weissenberg kuvailee palkinnon tuntuvan upealta:

–  Vuoden teatteri -palkinto on hieno tunnustus, koska se jaetaan koko teatterille, koko kollektiiville. &:llä on ollut suhteellisen vaikeita vuosia takana, mutta sinnikkäästi olemme halunneet uudistaa teatteria ja ottaa riskejä. Matkan varrella on toisinaan tuntunut siltä, että pyrkimyksemme uudistua, päivittyä, ajankohtaistaa näyttämöä ja palvelukokonaisuutta on jäänyt näkymättömämmäksi kuin olemme toivoneet. Mutta nyt selvästi joku on huomannut ja se merkitsee meille paljon.

&:n taiteellinen johtaja Jussi Sorjanen tulkitsee palkinnon kannustukseksi jatkaa valitulla tiellä:

– Jatkamme kansainvälistymistä, rohkeiden ohjelmistovalintojen tekemistä, yleisön kanssa avoimeen dialogiin asettumista ja pyrkimyksiämme uudistaa käsityksiä teatterista ja sen mahdollisuuksista. Kiitos raati ja kiitos tuomari Ricksille tästä ihanasta palkinnosta!

Vuoden Teatteri -palkinto

Suomen Teatterit ry palkitsee Vuoden Teatteri -palkinnolla kotimaisen vakiintuneen esittävän taiteen organisaation, joka on erityisen ansioitunut esimerkiksi toimimalla vastuullisena työyhteisönä, kehittämällä aktiivisesti yleisösuhdettaan, olemalla merkittävä tekijä omassa toimintaympäristössään tai tekemällä muun merkittävän kehittämisteon.

& Espoon teatteri on ensimmäinen taho palkintokilpailun historiassa, joka sai palkinnon toistamiseen: Espoon kaupunginteatteri valittiin Vuoden Teatteriksi myös vuonna 2011. Suomen Teatterit ry on jakanut palkintoa vuodesta 1996.

 

Lue lisää:

&:n verkkosivut
Vuoden Teatteri -palkitut

 

Lisätiedot:

& Espoon teatteri
Anni Kemppainen
Viestintäsuunnittelija
p. 050 411 5936
anni.kemppainen@espoonteatteri.fi

Suomen Teatterit ry
Tiina Piispa
Viestintä- ja yhteyspäällikkö
p. 040 542 7281
tiina.piispa@suomenteatterit.fi

 

Kuvassa: & Espoon teatteri: Minna Craucher, syksy 2024. Kuva: Darina Rodionova.