25.4.2025 Lausunnot ja kannanotot

Suomen Teatterit ry: Kulttuurin rahoituksen turvaaminen kehysriihessä on viisas päätös

Alkuviikosta puoliväliriiheen kokoontunut Suomen hallitus linjasi, ettei kulttuurin rahoitukseen kohdistu uusia leikkauksia enää vuonna 2026. Suomen Teatterit ry korostaa tehdyn päätöksen olevan koko kulttuurialan kannalta merkittävä. Aiemmin tehdyt rahoitusleikkaukset ovat pakottaneet teatterit sopeuttamaan toimintaansa, mutta nyt ala voi katsoa luottavaisin mielin tulevaan.

Suomen Teatterit ry edustaa yli 70 suomalaista teatteria ja tanssi- ja sirkusryhmää ympäri Suomen. Jäsenistö muodostaa laajan ja aktiivisen taidelaitosten verkoston, jonka toiminta saavuttaa vuosittain miljoonayleisöt. Suomen Teatterit ry iloitsee hallituksen puoliväliriihen yhteydessä tehdystä linjauksesta, jonka myötä kulttuurin rahoitukseen ei näytä kohdistuvan enää uusia leikkauksia vuonna 2026.

Eduskunnan käsittelyssä ollut Kulttuuripoliittinen selonteko luo koko kulttuurialalle vision ja askelmerkit tulevaisuuteen. Suomen Teatterit ry pitää hyvänä, että hallituksen päätös turvata kulttuurin rahoitus vuonna 2026 on nyt linjassa selonteon pitkän aikavälin tavoitteiden kanssa.

Teattereiden toimintaa ja ohjelmistoja suunnitellaan vuosia etukäteen, joten alalle on tärkeää, että rahoituspohja on vakaa ja ennustettava. Vuodelle 2025 kohdistuneet rahoitusleikkaukset pakottivat yli 80 % suomalaisista teattereista tekemään sopeutustoimia, jotka vaikuttivat muun muassa lippujen hintoihin ja henkilöstöön.

Nyt suomalainen esittävän taiteen ala katsoo kuitenkin tulevaan: teatteria, tanssia ja sirkusta halutaan tehdä kaikille suomalaisille. Teknologian ja digitalisaation nopea kehitys tekee ihmisten välisistä kohtaamisista ja läsnäoloon perustuvista kokemuksista entistä arvokkaampia. Elävä esittävä taide luo tilaisuuksia empaattiseen kohtaamiseen ja erilaisuuden ymmärtämiseen. Suomen Teatterit ry:n vuosikokous kannustaa yleisöjä jatkossakin nauttimaan elävästä taiteesta – joka puolella Suomea.

***

Suomen Teatterit ry:n vuosikokous järjestettiin 24.–25.4.2025 Kotkan kaupunginteatterissa, ja siihen osallistui lähes 100 teattereiden johtajaa ja hallitusten jäsentä. Tapahtumassa käsiteltiin tänä vuonna muun muassa muutosjohtamista ja ajankohtaisia kulttuuripoliittisia kysymyksiä.

Vuosikokouksessa Suomen Teatterit ry:n hallitukseen valittiin jatkavina jäseninä Joachim Thibblin (Svenska Teatern) ja Eveliina Kunttu (Lappeenrannan kaupunginteatteri) ja uusina jäseninä Alma Lehmuskallio (Oulun teatteri), Arto Valkama (Turun Kaupunginteatteri) ja Janne Auvinen (Tampereen Työväen Teatteri).

Suomen Teatterit ry:n hallituksessa jatkavat viime vuonna valittu puheenjohtaja, kaupunkineuvos Ritva Viljanen sekä jäsenet Anniina Kumpuniemi (Tanssiteatteri MD), Anni Mikkelsson (Kajaanin kaupunginteatteri), Päivi Myllykangas (Tampere) ja Matilda von Weissenberg (& Espoon teatteri).

*

Suomen Teatterit ry (STEFI) on suomalaisen esittävän taiteen ammattiorganisaatioiden edunvalvonta- ja työnantajajärjestö, joka työskentelee jäsentensä toimintaedellytysten turvaamiseksi ja hyvän teatterin, tanssin ja sirkuksen tekemisen mahdollistamiseksi.

Finlands Teatrar rf: Att trygga kulturens finansiering i ramförhandlingarna är ett klokt beslut

Lisätiedot:

Kaisa Paavolainen, toimitusjohtaja
Suomen Teatterit ry
040-5180698