7.4.2025 Tiedotteet
Suomen Teatterit ry: Teatterit on ajettu ahtaalle – tuore kysely kertoo leikkausten vaikutuksista

Valtaosa teattereista on joutunut sopeuttamaan toimintaansa rahoitusleikkausten vuoksi, Suomen Teatterit ry:n (STEFI) toteuttama kysely kertoo. Rahoitusleikkaukset sekä vuoden alussa voimaan tullut teatterilippujen arvonlisäveron korotus ovat lisänneet paineita teattereiden talouteen.
Suomen Teatterit ry:n tuoreen kyselyn mukaan 84 prosenttia teattereista on jo tehnyt sopeutustoimia, ja lähes kaikki teatterit aikovat jatkaa sopeutustoimia, mikäli leikkaukset jatkuvat vuonna 2026. Vaikutukset näkyvät yleisölle lippujen hinnoissa, vakituiselle henkilöstölle lomautuksina ja freelancereille vähempinä työmahdollisuuksina.
Julkisen tuen leikkaukset lisäävät teattereiden painetta kerätä enemmän lipputuloja. Jopa 66 prosenttia kyselyyn vastanneista teattereista kertoo joutuneensa nostamaan lippujen hintoja viime kuukausina. Lisäpainetta on tuonut teatterilippujen arvonlisäveron korotus 10 prosentista 14 prosenttiin vuoden alussa.
– Totesimme jo viime syksynä, että teatterit joutuvat nostamaan lipunhintoja ja lomauttamaan henkilökuntaansa leikkausten vuoksi. Vaikuttaa siltä, että olimme valitettavan oikeassa, Suomen Teatterit ry:n toimitusjohtaja Kaisa Paavolainen sanoo.
Lippujen hinnankorotusten lisäksi monet teatterit ovat joutuneet tekemään ohjelmistomuutoksia, pienentämään tuotantobudjetteja ja vähentämään yhteistyötä vapaan kentän toimijoiden kanssa.
– Leikkaukset heikentävät alan kehitystä ja kasvua, Paavolainen toteaa.
”Leikkausten edetessä ala keskittyy suuriin kasvukeskuksiin ja taiteen saavutettavuus vaarantuu.”
Vaikutuksia sekä vakituiseen henkilöstöön että freelancereihin
Opetus- ja kulttuuriministeriön budjettiin on kaavailtu 75 miljoonan euron leikkausta vuodelle 2026, mutta leikkausten tarkka kohdentuminen ei ole vielä selvillä. Tämän vuoksi teatterit joutuvat jatkuvasti miettimään, kuinka turvata toiminta tulevaisuudessa. Kyselyyn vastanneista teattereista lähes joka kolmas suunnittelee vakituisen henkilökunnan vähentämistä, mikäli rahoitusleikkaukset jatkuvat.
– Teatterit suunnittelevat toimintaansa pitkälle tulevaisuuteen. Jatkuvassa leikkausuhassa eläminen on kestämätöntä sekä organisaatioille että niiden henkilöstölle, Suomen Teatterit ry:n hallituksen puheenjohtaja Ritva Viljanen sanoo.
”Löysässä hirressä roikkuessa sitä toivoo pääsevänsä ehjin nahoin alas, eikä ehdi ajatella suuria suunnitelmia.”
Teattereissa on jo käynnistynyt muutosneuvotteluiden ensimmäinen aalto, jonka seurauksena henkilöstöä on jouduttu lomauttamaan ja irtisanomaan. Freelancer-taiteilijoiden työmahdollisuudet ovat heikentyneet merkittävästi, sillä yli 60 prosenttia teattereista on joutunut jo nyt vähentämään freelancereiden töitä. Lähes 70 prosenttia teattereista pohtii freelancerien tehtävien vähentämistä myös tulevaisuudessa, mikäli rahoituksesta edelleen leikataan.
– Kulttuurista leikkaamalla ei valtiontaloutta pelasteta, mutta työttömyys lisääntyy entisestään, Viljanen huomauttaa.
”Vähemmän työtä freelancereille ja mahdollisuuksia uusille tekijöille.”
Kuluvan vuoden leikkauksista kerrottiin, kun teattereiden kevään lipunmyynti oli jo käynnistynyt. Leikkausten vaikutukset konkretisoituvat kokonaisuudessaan vasta tulevien kuukausien aikana. Vaarana on, että suomalainen teatterikenttä näivettyy ja mahdollisuudet esittävän taiteen näkemiseen ja kokemiseen heikentyvät.
– Juuri nyt kulttuuria tarvitaan enemmän kuin koskaan tuomaan osaltaan turvaa, yhteisöllisyyttä ja elämyksiä, Viljanen sanoo.
Esittävän taiteen rahoitus on turvattava
Leikkaukset ja veronkorotukset ovat moukaroineet entisestään alaa, joka on vasta toipunut koronakriisistä. Teatterit ovat usein kuntiensa vetovoimatekijöitä, jotka luovat kasvua aluetalouteen ja edistävät esimerkiksi matkailu- ja ravintolayrittäjyyttä.
Suomen Teatterit ry iloitsee siitä, että kulttuurin moninaiset hyödyt ja arvo ovat nousseet esille myös kuntavaaleihin liittyvissä keskusteluissa.
– Olemme kiitollisia kunnille ja kaupungeille, jotka ovat paikanneet valtionrahoituksen leikkauksia teattereille, tanssille ja sirkukselle. Kuntien tilanteet ovat kuitenkin erilaisia, eivätkä kaikki voi ottaa vastuulleen valtion leikkauksista aiheutuvia menetyksiä, Paavolainen sanoo.
Teatterialan kannalta tärkeitä päätöksiä tehdään kuitenkin myös hallituksen kevään kehysriihessä. Suomen Teatterit ry:n viesti teattereiden puolesta on selkeä: kun riihessä linjataan ensi vuoden valtion budjetista, taiteen ja kulttuurin rahoitukseen ei tule kohdistaa enää lisää leikkauksia.
Lisätietoja kyselyn tuloksista voi lukea blogipostauksestamme:
Jäsenkysely todistaa: Ei enää suunnitelmia – nyt vain selviytymistä
Lisätietoja:
Kaisa Paavolainen, toimitusjohtaja
Suomen Teatterit ry
p. 040 518 0698
Ritva Viljanen, hallituksen puheenjohtaja
Suomen Teatterit ry
p. 050 563 5710