Stefi 100

Suomen Näyttämöiden Liitto (myöhemmin Suomen Teatteriliitto ja edelleen Suomen Teatterit) perustettiin vuonna 1922 ”yhdyssiteeksi vakinaisten valtionapua nauttivien teatterien kesken niitten taiteellisien päämäärien saavuttamiseksi ja taloudellisen aseman tukemiseksi”. Liitosta on sadassa vuodessa kasvanut esittävän taiteen alan merkittävin ja edustavin edunvalvonta- ja työnantajajärjestö.

STEFI juhlisti satavuotiasta taivaltaan vuonna 2022 julkaisemalla viikoittaisia historiakurkistuksia. Kurkistukset alkoivat perustamisvuodesta 1922 ja etenivät kohti nykypäivää.

Tutustu historiakurkistuksiin.